Freude, schöner Götterfunken!

B9:n esittäminen Helsingin kaupunginorkesterin syyskauden päätöskonsertissa oli jokavuotinen perinne 2012–2019 – tunnelmalliseen pakettiin kuului myös Maa on niin kaunis -laulun esitys alalämpiössä konsertista poistuvan yleisön iloksi. MTK on esittänyt B9:ä kotisalissaan myös Radion sinfoniaorkesterin kanssa sekä Suomalaisen kamariorkesterin kanssa Fiskarsissa vanhassa veitsitehtaassa Tammisaaren Kesäkonserttien puitteissa. Kaiken kaikkiaan MTK on esittänyt B9:n 17 kertaa kymmenen eri kapellimestarin […]

Tulikaste

Kuoron perustamisen aiheuttama kohu oli vielä tuoreessa muistissa, ja konsertti sai runsaasti huomiota mediassa – esimerkiksi Ylen uutisten aiheena 20.9. oli ”Musiikkitalon kiistelty kuoro tekee ensiesiintymisensä”. Laulajille tämä oli näytön paikka, ja basso Petteri Takkunen kommentoikin Helsingin Sanomien ennakkojutussa: ”Hiukan on sellainen tunne, että olemme suurennuslasin alla.” Konserttiin oli kyllä valmistauduttu perinpohjaisesti, sillä teos esittettiin ulkoa. […]

Kirjaudu